Netflixin WWE Unreal ei ole se kayfabea murskaava paljastus, jonka luulet sen olevan

Kun WWE Unreal, uusi 10-jaksoinen Netflixin alkuperäissarja, joka valottaa luovaa prosessia World Wrestling Entertainmentissä, ilmoitettiin ensimmäisen kerran, olin peloissani.

Katso, me kaikki tiedämme, että ammattipainissa on kyse ’show’sta - tulokset ovat ennalta määrättyjä, ja ottelutapahtumat ovat usein tarkasti koreografioituja ja äärimmäisen väkivaltaisia tansseja. Mutta siinä onkin painifanin erikoinen puoli; epäuskon lopettaminen on kaiken ytimessä. Ei ole väliä, että tiedämme sen olevan lavastettua (älä koskaan käytä sitä sanaa painijalle), me olemme paikalla kokemuksen vuoksi. WWE Unrealilla on potentiaalia tehdä vakavaa vahinkoa tälle kokemukselle paljastamalla liian paljon siitä, miten makkara valmistuu.

Sinulle tulee helpottunut olo tietäessäsi, ettei asia ole niin. Näet kirjailijoiden huoneen sisälle sekä kulissien takaista keskustelua vallassa olevien ja painijoiden välillä, joita he haluavat yrityksen mainoskonetta tukemaan. Mutta nämä hetket jäävät taustalle sen vuoksi, että tunteet ovat koko ajan esillä.

Vaikka tuottajia, käsikirjoittajia ja ohjaajia haastatellaan, samoin kuin jotkut alan suurimmista tähdistä, WWE Unrealin paras vahvuus on tunteen asettaminen etualalle, kun nämä valtavat supersankarit astelevat täysiä areenoita viikoittain ja toteuttavat unelmiaan.

Voiton jännitys

Unreal kattaa noin neljän kuukauden jakson WWE-ohjelmista, alkaen ensimmäisen Monday Night Raw'n valmistelusta Netflixissä (6. tammikuuta 2025) ja jatkuen Wrestlemania 41:n päättymiseen saakka (20. huhtikuuta 2025).

Niin paljon tapahtui noiden lyhyiden kuukausien aikana, mutta Unreal keskittyy juuri oikeisiin tarinoihin. CM Punkin noususta Wrestlemania-pääottelijaksi John Cenan uran mullistavaan pahisroolin käänteeseen, Netflix tietää, mistä tarinoista haluat tietää lisää, ja tarjoaa ne sinulle lisäyksillä tärkeistä yksityiskohdista.

Kuitenkin juuri nämä tarinat todennäköisimmin vetoavat faneihin, jotka eivät tiedä paljon WWE:stä. Cenalle tämä on hänen viimeinen vuotensa aktiivisena painijana, ja hän on vihdoin kääntänyt selkänsä faneille, jotka ovat kannustaneet ja/tai buuanneet häntä kahden vuosikymmenen ajan. Tämä on myös ollut yhtiön pääjuoni siitä lähtien, kun hän teki heel-käännöksen maaliskuussa Elimination Chamberissa.

Unreal viettää aikaa tarkastellen Cena’n perintöä ja päätöstä kääntää se päälaelleen, käyttäen visuaalista tyyliä, joka näyttää uskomattoman elävältä animoidulta PowerPoint-esitykseltä, näyttääkseen monimutkaiset suhteet kaikkien sellaisen jättimäisen päätöksen tekemiseen osallistuneiden lahjakkuuksien ja johtajien välillä. Opimme jopa mahdollisista vaihtoehtoisista suunnitelmista, jos Cena’n käännettä ei tapahtuisi.

Nämä ovat hetkiä, joihin jotkut vanhemmat fanit, jotka haluavat 'suojella bisnestä', saattavat vastustaa. Useiden vuosikymmenten ajan kulissien takaisia dokumentteja tehdessä monista TV-ohjelmista tai elokuvista, on kuitenkin virkistävää nähdä, kuinka erilainen viihteen muoto tarttuu siihen.

Cenan lisäksi saat myös valokeilaa lahjakkuuksille kuten Chelsea Greenille, ’Main Event’ Jey Usolle ja Rhea Ripleylle, joilla kaikilla on yksi parhaista vuosistaan urallaan, vaikka kulissien takana asiat ovat usein paljon vähemmän täydellisiä.

Tappion tuska

Tietysti kaikille ei voi voittoa riittää koko ajan - enkä puhu vain kehässä. Vaikka monet Unrealin tarinoista ovat rohkaisevia, mukana on myös koviakin todellisuuden hetkiä. Charlotte Flair kirjoitti äskettäin vieraskolumnin Players Tribunelle pohtien viimeisiä paria vuotta, joista suurin osa oli henkilökohtaisesti ja ammatillisesti haastavia.

Saamme laajennusta näihin tapahtumiin Unrealissa, kun käy selväksi, ettei Flairin luottamus palata polvivammastaan ole lähelläkään sitä, mihin kukaan toivoisi sen olevan. Hän oli tuolloin järkyttynyt, ja yleisö huomasi sen - tervehtien häntä hyvin kylmin vastaanotoin hänen palattuaan Royal Rumblessa. Ja jos et ole vielä lukenut Flairin kirjoitusta Player’s Tribuneen, sinun pitäisi korjata se.

Toinen yllättävä hetki, johon olemme todistamassa, on WWE-mestari Cody Rhodesin yksinkertainen yritys löytää paikkansa. Kun Raw sai ensiesityksensä Netflixissä, katsojat pitivät outona, että mestari ja yrityksen keskeinen kasvot oli jaettu yleisön joukkoon, samoin kuin hallitseva World Heavyweight -mestari Gunther. Näkeminen siitä, miten tämä hetki syntyi kirjoittajien huoneen keskustelujen kautta Triple H:n ja hänen luovan tiiminsä välillä, on puuttuva palanen siitä palapelistä, jota en tiennyt tarvitsevani.

Ammattilaispainin uskomattomuus

Suurin oivalluksesi WWE Unrealista ei välttämättä ole näkyville tulevat luovat huiput ja pohjakosketukset, vaan hämmästyttävät ovat usein nimenomaan painijoiden väliset vuorovaikutukset. Monet heistä tapaavat toisiaan yhtä usein kuin omia perheitään, mikä johtaa hyvin mielenkiintoisiin, huvittaviin ja noloihin keskusteluihin, jotka näyttävät kuinka rennosti he ovat toistensa seurassa. Lisäksi painijoilla on todella ronskit suunpielet.

Näissä vuorovaikutustilanteissa esillä oleva aitous paljastaa, kuinka vakavasti ottamatta ala voi olla. Katsominen, kuinka joukko painijoita istuu kehässä vertaillen, milloin he ovat sotkeneet itsensä ottelun aikana, ei ollut jotain, mitä olisin kuvitellut vuoden 2025 bingokortilleni, mutta nyt minulla on vastahakoinen kunnioitus Ivaria - War Raidersista - kohtaan ja hänen kykyään pidätellä asioita.

Juuri nämä hetket, joissa näet nämä tähdet eivät painijoina vaan ihmisinä töissä, tekevät WWE Unrealista katsomisen arvoisen ohjelman - ja auttavat pitkälti mahdollisten tulevien kausien menestystä. Faneina haluamme rakastaa suosikkipainijoitamme. Näyttämällä heidät ihmisinä, hulluttelemassa, kertomassa ällöttäviä tarinoita ja nauttimassa ajastaan yhdessä, on sekä raikasta että sydämellistä.

Netflixin tekninen taituruus

Kukaan ei väitä, että WWE ei olisi ykkönen televisioidussa painissa. All Elite Wrestling on kehittynyt paljon viime vuosien aikana, mutta on vaikea kuvitella kenenkään vievän WWE:n kruunua.

Unreal ei kuitenkaan ole paini-show. Jokainen jakso alkaa kohtauksella, jossa ruudulla näkyy "A Netflix Sports Series". Vaikka se saattaa kuulostaa merkityksettömältä, se määrittää kaikki luovat valinnat sarjassa, mahdollistaen esityksen, joka nousee ammattipainin yläpuolelle.

Pitkään keskusteltujen luovien päätösten kohdalla visuaalisia kaavioita käytetään näyttämään viestintälinjat. Kun näytetään kohokohtia tietyistä otteluista, editointitiimi käyttää kiehtovaa tyyliä, jossa kameran näkymä vaihtuu nopeasti kehän ympäri, ja jokainen uusi kulma näyttää uuden kohokohdan ottelusta.

Uudet kuvaus- ja editointitekniikat auttavat tässä nostamaan sarjan ylittäväksi pelkkää 'painidokumenttia.' Olemme kaikki nähneet WWE:n lukuisia dokumentteja vuosien varrella, joissa hyödynnetään jatkuvasti uusia ja vanhoja haastatteluja yhä uudelleen.

Tässä ei käytetä vanhoja haastatteluja. Kaikki materiaali, niin kuin voin päätellä, on kuvattu nimenomaan tätä sarjaa varten. Mukana tulee olemaan jonkin verran arkistomaisia katsauksia menneisyyteen, mutta et yksinkertaisesti katso uudelleen leikattua materiaalia jo nähdystä PLE:stä.

On vaikea väittää, etteikö WWE Unreal olisi lähes täydellinen menestys. Ainoa asia, joka mielestäni estää sitä, on sen ajankohtaisuus. Wrestlemania 41 oli kolme kuukautta sitten. Dokumenttisarja siitä, miten se syntyi, olisi voitu julkaista ainakin vuoden myöhemmin.

En voi moittia Netflixiä ja WWE:tä siitä, että he haluavat iskeä kirveen niin sanotusti kuumana ollessa yhteistyönsä kanssa, mutta tämän vuoden ensimmäisiin kuukausiin ei ole vielä kertynyt paljon salaperäisyyttä. No, lukuun ottamatta yrityksen yhteistyötä Travis Scottin kanssa, joka näyttää päättyneen äkillisesti ilman virallista selitystä.

Toivon, että Unreal jatkuu tulevien kausien kanssa. Sanottakoon kuitenkin, että toivon heidän kuvaavan nyt jotain, mitä näen vasta vuoden tai kahden päästä, eikä ensi kuussa.