Borderlands 4:n suurin saavutus on vaihtaa kiusallinen huumori sydämellisyyteen
Borderlands voi olla vaikea sarja sietää. Ylilyövät saalisammunnat ovat aina menneet äärimmäisyyksiin hahmojen, dialogin, huumorin ja pelimekaniikkojen suhteen. Se on vähän kiusallista, mutta vuosien varrella kehittäjä Gearbox Software on mennyt hyvin pitkälle tehdäkseen tästä osan koko identiteettiään. Tahallista tai ei, tällainen tyyli on jäänyt elämään.
Muistan ensimmäisen pelin — Claptrapin esittelyn lisäksi — olevan melko vakava verrattuna niihin temppuihin, joita Handsome Jack ja Butt Stallion toivat mukanaan myöhemmin. Gearbox täytti dialogin ja tehtäväsuunnittelun vanhentuneilla vitseillä, karkealla internet-huumorilla ja monilla ideoilla, jotka ainoastaan tekivät sen keskeisestä tarinasta ja tärkeistä hahmoista vähemmän nautittavia.
Se sai monet ihmiset, mukaan lukien minut, kääntymään täysin pois pelien pelaamisesta. Tai sitten laitoit päälle podcastin tai hyppäsit Discord-puheluun ystävien kanssa hukuttaaksesi huonoa kirjoittamista niin, että voit surmata psykoja ja kerätä parasta saalista rauhassa. Borderlands 4:ssa minut viehättää keskeinen juoni ja sitä ympäröivät asiat enemmän kuin olisin koskaan odottanut.
Borderlands 4:ssa on paljon rehellisempi sydän kuin teennäistä huumoria
Älä ymmärrä minua väärin, Borderlands 4 on silti kiusallinen. Siinä on edelleen dialogia ja hahmoja, joiden kanssa en halua kenenkään näkevän minua kokeman, koska he saattaisivat paljastaa, että olen salaa häviäjä. Mutta sydän, joka läpäisee uuden luukunkulsijoiden hahmoston ja heidän loputtoman halunsa tehdä hyvää, on juhlistamisen arvoinen. Päästyäsi Timekeeperin kynsistä ja vapautuessasi avoimeen maailmaan, sinulla on suhteellinen vapaus tarttua tehtäviin ja tutkia alkualueita ilman kompromisseja.
Vaikka voisit helposti hypätä päätehtävään ja seurata juonta heti, suosittelisin tarttumaan muutamiin lähellä oleviin sivutehtäviin, jotta saisit otteen Kairos-planeetasta ja siitä, mitä sen asukkaat tarkalleen taistelevat. Pelattavuus, lukuun ottamatta uusia tapoja liikkua ympäristössä ja muutamia ylimääräisiä hienouksia aseen käytössä, on tuttu niille, jotka ovat pelanneet Borderlandsia aiemmin, joten älä huoli siitä liikaa.
Yksi ensimmäisistä tehtävistä, jonka löysin, oli naurettava: minun piti seurata paikallisten alkoholistien jälkiä, kunnes päädyin paikallisen kotiviinin tekijän kuistille. Hän tarvitsi minua keräämään ainesosia uutta erää varten erilaisista paikoista, samalla kun hän kertoi minulle Kairoksen historiasta ja siitä, kuinka hän oli kutsunut tätä planeettaa kodikseen sukupolvien ajan. Ilmeisesti paikka oli melko rauhallinen, kunnes eräänä päivänä taivas aukeni ja tyrannit alkoivat tulvia sen kautta.
Salakapakoitsija rakastaa toitottaa sarjan tunnettuja yhden lauseen vitsejä, ja sai minut silmiäni pyörittelemään useammankin kerran, mutta arvostin sivutehtävää, joka ei ollut pelkästään esineiden ampumista, vaan myös uuden alueen toiminnan ymmärtämistä.
Kaikesta epäonnistumisen uhasta huolimatta se sai minut jopa lämpenemään Claptrapille
Toinen varhainen tehtävä, tällä kertaa mukana ainoa ja aito Claptrap, auttoi myös pitkälti inhimillistämään hahmoa, joka vuosikymmenien ajan on ollut pelkkä ärsyttävä peltipurkki. Hän tuntee koti-ikävän tätä uutta planeettaa kohtaan ja kaihoo menneitä aikoja. Hän kertoo tarinoita siitä, kuinka hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin jättää vanhat ystävät taakseen tai surra kuolleita, samalla kun hänet jälleen kerran korvattiin Crimson Resistancen johtotehtävässä.
Sinut lähetetään villille hanhijahtiretkelle hankkimaan nostalgisia esineitä Claptrapille samalla kun hän puhuu päästämisen vaikeudesta ja siitä, kuinka hän menneisyydessä ehkä oli ystävilleen tarpeettoman ärsyttävä. Tässä on myös muutama ansaittu naurunhetki, kun outo robotti lupaa olleensa Moxxin paras kaveri eikä vain vainonnut häntä vuosikymmenien ajan. Kaikki huipentuu hetkeen, kun asetat Claptrapin menneisyyden muistomerkit veneeseen, lähetät sen mereen ja sytytät sen tuleen. Symbolinen jäähyväinen ja uusi alku hahmolle, jonka olemme oppineet yhdistämään kaikkiin Borderlandsin huonoihin puoliin.
Viimeinen tehtävä, johon haluan viitata, tapahtuu yhdessä ensimmäisistä asutuksista, joihin törmäät. Se seurasi ohjuksen ydintä, joka epäonnistui laukaisussa, ja vuosien ajan se on istunut räjähtämättömänä torilla pohtien elämänsä tarkoitusta. Jos se ei voi räjähtää pyydettäessä, mihin muualla ballistinen ohjus sitten kelpaa? Sinun täytyy käsitellä näitä monimutkaisia tunteita kootessasi uutta rakettia ja lähettäessäsi sen taivaalle ilotulituksen keskelle.
Kuten mainitsin aiemmin, Borderlands 4 olisi voinut olla täynnä sisältöä vailla olevia tehtäviä, jotka käskevät ampua ensin ja kysyä myöhemmin, ja vaikka monet tehtävät noudattavatkin tätä periaatetta, ne, jotka eivät noudata, jättävät suurimman vaikutuksen. Olen yhä pelin alkuvaiheissa, mutta jos kirjoittaminen pystyy säilyttämään tämän kevyen ja tunteita herättävän rehellisyyden, on luvassa herkullinen kokemus.