Nintendo Switch 2 -portti saa minut tajuamaan, että peli, josta pidän vähiten mutta jota olen pelannut eniten uudelleen, on Cyberpunk 2077
En vain pysty lopettamaan Cyberpunk 2077:n pelaamista. Vaikka minulla ei ole vielä Nintendo Switch 2:ta, tiedän, että kun saan lopulta käsiini tämän harvinaisen konsolin, CD Projekt Redin roolipelin viettelevä kutsu on liian houkutteleva vastustettavaksi. Ostin osakkuuden Night Cityssä jo vuonna 2020, enkä voi olla menemättä sinne lomalle muutaman vuoden välein.
Muistellen pahamaineista lanseerausta
Kuten miljoonat muutkin pelaajat (pelkästään Steamissa), olin paikalla tuona kohtalokkaana joulukuun yönä, valmis aloittamaan seikkailuni heti kun CDPR päästi minut sisään. Tein siitä erityisen hetken. Ostin vähän Game Fuelia ja Crunchy Fajita Takisia. Keksin, miten saa vanhan riippuvalaisimen toimistossani pois päältä, jotta voisin pelata pimeässä. Toisten kriitikoiden vaihtelevat arvostelut eivät riittäneet tukahduttamaan innostusta, jota minussa oli kasvanut siitä lähtien, kun pelin suljetun oven takana tehty pelinäyte sai E3 2018:ssa haltioituneen vastaanoton. Olin unelmoinut Night Citystä, ja nyt sain vihdoin tutkia sitä.
Ja, se oli… ihan ok.
Minulla oli avoinna suuri määrä vapaa-aikaa loppuvuoteen asti, koska olin tuolloin freelancer ja pystyin antamaan itselleni niin pitkän joululoman kuin pystyin taloudellisesti sallimaan. Niinpä vietin kaksi kolmasosaa joulukuusta nähden mahdollisimman paljon Night Cityä. En pitänyt (miehestä) V:stä hahmona ja toivoin, että olisin voinut luoda oman hahmoni alusta asti. Kertomukselliset valinnat olivat liian rajallisia. RPG-järjestelmät olivat liian monimutkaisia. Se oli viallinen peli ja viiden vuoden jälkeenkin se pysyy viallisena. Mutta oli hetkiä, jolloin käännyt kulmasta ja satunnainen betonin ja neonin maisema sai sinut haukkomaan henkeä yhtä tehokkaasti kuin gorilla-asein varustettu heppu iski vatsallesi.
Oliko Cyberpunk 2077 koskaan se peli, jota halusin?
Olen aina ollut turhautunut siihen, kuinka harvoihin rakennuksiin peli antaa sinun päästä sisälle. Mutta tämä turhautuminen korvautui kampanjalla, joka oli täynnä tehtäviä, jotka tuntuivat todella erityisiltä ja ainutlaatuisilta CDPR:n pystyessä panostamaan huolellisesti jokaiseen käsityönä tehtyyn ympäristöön. Jokainen keskustelu tärkeän NPC:n kanssa oli kuin upea kuva urbaanista sci-fi -elokuvasta, neonvaloineen, vaikuttavine tekstuureineen, mieleenpainuvine hahmosuunnitteluitten ja yksityiskohtaisine taustoineen, täynnä esineitä, jotka loivat realistisen asutun (tai jopa sotkuisen) tunnelman.
Grand Theft Auto 6 saattaa olla peli, jota olen oikeasti aina halunnut. Se raaputtaa monia samoja kutinoita. Lämmin, kesäinen miljöö. Erittäin yksityiskohtainen avoin maailma. Ainakin yksi suuri kaupunki tutkittavaksi. Painotus rikostarinoihin. Mutta GTA 6 hyötyy myös siitä, että se julkaistaan kuusi vuotta Cyberpunk 2077:n jälkeen, ja sen tekee tiimi, joka on tehnyt tätä ennenkin. Witcher 3 on loistava peli, mutta sen avoin maailma ei ole millään tavalla samanlainen kuin Cyberpunkin. Rockstar puolestaan on osoittanut, että se osaa tehdä tämän tyyppistä peliä, jatkuvasti kasvavassa mittakaavassa, yhä uudelleen vuodesta 2001 lähtien.
Mutta vaikka ensi vuonna tulisi parempi kaupunkipainotteinen avaruusmaailmapeli, Night City pysyy viettelevänä paikkana asua. En koskaan pelaa pelejä uudelleen, ja olen pelannut Cyberpunk 2077:n kampanjan kokonaan kaksi kertaa, ja tekisi mieli aloittaa kolmas kerta. Jokin siinä vetää minua takaisin, eikä Switch 2 -versio ole poikkeus.