Muutin Avowedin tarinan kulkua, enkä tarvinnut tehtävämerkkiä
Nykyajan pelaajat ovat sidottuja tavoitteensa osoittimiin. Me kaikki tunnemme sen RPG-pelaajatyyppin, joka ohittaa dialogin mieluummin kuin seuraa ajattelemattomasti kartalla olevia kuvakkeita. Se ei välttämättä ole heidän vikansa - meitä kaikkia on nyt koulittu seuraamaan tehtävämerkkejä, ja rasti ruutuun jokaisesta vaiheesta tehdään systemaattisesti miellyttämään aivojemme täydellisyyden tavoittelua.
Yksinkertaisesti sanottuna, roolipelit ovat tulleet erittäin käteviksi. Wizardryn ja Ultiman aikoina piti piirtää tutkimattomat luolastot ruutupaperille, jotta ei eksyisi täysin. En sano, että meidän pitäisi palata niihin vaikeisiin aikoihin, mutta sopivissa kohdissa vähemmän ohjausta olisi mukavaa.
Vuoropuhelun ohjeet
Otetaan esimerkiksi Avowed. Obsidianin viimeisin seikkailu Eorassa on herättänyt erilaisia mielipiteitä. Peli muistuttaa jotakin, mikä olisi voitu julkaista 2000-luvun puolivälissä, ns. 'throwback'-tyylinen roolipeli, joka ei ole täynnä ominaisuuksia tai teknisesti vaikuttava, mutta korvaa sen mukaansatempaavalla avoimella maailmalla. Kaikki eivät kuitenkaan koe, että Living Lands on mielenkiintoinen paikka tutkittavaksi, mutta minulla oli hiljattain hieno hetki vaeltaessani pelin toisella alueella, Emerald Stairilla.
Emerald Stairin tarinan ydin on se, että animaatio (sielumagia) käytetään alueen maanviljelyn voimanlähteenä, mutta viime aikoina tämä menetelmä ei ole enää tuottanut tulosta, ja luonto on nyt alkanut raivokkaasti valtaamaan aluetta. Animaatio on täysin laitonta Aedyrissä, päähenkilön kotikeisarikunnassa, jolla on kolonialistisia tavoitteita Elävillä Mailla. Teräshihna, äärimmäinen lahko, joka palvoo kostoa haluavaa jumalaa, on ottanut tehtäväkseen valvoa aedyrialaista oikeutta tällä kesyttämättömällä rajaseudulla.
Tässä vaiheessa olen jo sitoutunut vastustamaan Teräskierrettä. Vaikka hahmosi on aedyriläinen, Avowed ei anna sinulle paljon syitä olla Aedyrin puolella. Niinpä, piru kotiin, otan mieluummin riskin Living Landsin kunniallisten ihmisten kanssa. Kun olin ylittämässä siltaa kohti Smaragdiporrasten villimpiä osia, eräs aedyriläinen vinkkasi minulle, että Teräskierre majailee jonkin vesiputouksen takana jossain alueella.
Olin utelias. Tiesin, että oli mahdollista, ettei tätä salaperäistä vesiputouksen piilopaikkaa pääsisi tutkimaan ennen kuin tarinan tietty vaihe olisi saavutettu, mutta miksi kirjoittajat kertoisivat sen olemassaolosta, jos en voisi löytää sitä? Olin utelias, antaisiko peli minun löytää Teräskauluksen ilman tehtävämerkkiä. Niinpä lähdin Emerald Stairin erämaahan mielessäni vain yksi asia: vesiputoukset.
Minulla on tarpeeksi alkeellista tietoa todellisesta maailmasta tietääkseni, että vesiputouksia esiintyy purojen ja jokien varrella. Niinpä tietysti vaelsin alas mäkeä ja aloin seurata lähintä jokea. Se oli rauhallinen hetki, lukuun ottamatta muutamaa kohtaamista vaeltelevien xaurip-laumojen kanssa. Tähän asti olin kiirehtinyt tehtävämerkistä toiseen enkä ollut koskaan todella sisäistänyt, kuinka kauniita Avowedin ympäristöt ovat, mutta tämä erityinen kävely muutti näkökulmaani.
Palkitseva tutkimusmatka
Minulta ei kestänyt kauan löytää valtava vesiputous, ja sen takana olevan seinän toistuvien törmäysten jälkeen tajusin, että vesiputouksen oikealla puolella oli kohotettu polku. Totta kai polku johti suoraan luolaan, josta epäilin olevan joko täynnä Steel Garrotea tai tyhjä, koska olin rikkonut pelin järjestystä.
Iloiseksi yllätyksekseni luola oli täynnä Woedican hurskaita kannattajia, jotka eivät olleet kovin iloisia nähdessään minut. Koska Lodwynin vastustamisesta oli tullut hahmolleni jo tavallinen juttu, päätin surmata kaikki luolassa, vaikka en ollut täysin varma heidän motiiveistaan. Aluksi ajattelin, että se olisi loppu tälle tarinalle, mutta tämä sivutarina osoittautui todellisuudessa olevan merkittävillä seurauksilla päätehtävälle.
Edettyäni päätehtävässä, nousin raunioista nähdäksekseni savua nousevan läheisestä Fiorin kaupungista. Saavuttuani paikalle, sain kuulla, että TeräsKuristus oli piirittänyt kaupungin, mutta heidät torjuivat animancerit minun tekoni ansiosta luolassa. Olin innoissani siitä, että tekoni päätehtävän ulkopuolella vaikuttivat pelin ydintarinaan, erityisesti koska toimin vaistoni mukaan sen sijaan, että olisin antanut itseni ohjautua oikeaan ratkaisuun.
Toinen hieno ominaisuus Avowedissa on se, että se käyttää aluekohtaisia tehtävämerkkejä sen sijaan, että laittaisi kuvakkeen suoraan etsittävän kohteen tai henkilön päälle, kuten Bethesda tekee The Elder Scrollsissa. Vähintäänkin sinun täytyy tietää, mitä etsit, jos sinulle annetaan vain yleinen alue, josta sen löytää. Se on pieni ero, mutta tervetullut sellainen.
Tiedän, että keltainen maali videopelien yhteydessä ja tavallisen pelaajan tietoisuus siitä herättävät jatkuvaa keskustelua, mutta uskon todella, että pelit voisivat hyötyä tällaisesta intuitiivisesta pelattavuudesta. Ehkä jopa mahdollisuus kytkeä tehtävämerkinnät päälle tai pois päältä saavutettavuuden huomioimiseksi. Siinä on vain jotain tylsistyttävää, kun siirtyy yhdestä merkistä toiseen - ikään kuin olisimme ottaneet maailman interaktiivisimman median ja tiivistäneet sen tarkistuslistan tehtävien suorittamiseen ilman kriittistä ajattelua.
Avowed ei ehkä ole täydellinen peli, mutta tuon tapahtumasarjan aikana tunsin todella uppoutuvani kokemukseen. Tätä ei tapahdu usein nykypäivän roolipeleissä, ottaen huomioon näissä julkaisuissa olevan liiallisen opastuksen ja elämää helpottavat ominaisuudet.