Avowedin 'Bad'-loppu olisi yksi parhaista pelihistorian lopuista, jos se sen ansaitsisi

Huolimatta siitä, että peli väittää omaavansa useita loppuja ja erilaisia polkuja, Avowedin finaali paljastaa sen synnynnäisen pinnallisuuden. Saattaa tuntua siltä, että roolipelaat jokaisen keskustelun aikana, mutta todellisuudessa et oikeasti pelaa - kaikki suuntautuu samaan suuntaan. Tämä johtaa kahteen perusloppuun: Hyvä ja Paha. Ja pahalla tarkoitan täysin huvittavaa.

Avowedissa ei voi tehdä liikaa valintoja. Niille, joille peli toimii, viehätys tulee siitä, kuinka vahva illuusio on. Mahdollisuudella olla töykeä, pedantti ja manipuloiva tavallisten 'kiva' tai 'kiva, mutta ylimielinen' vaihtoehtojen sijaan, pelaat peliä omalla tavallasi, vaikka kaikki kulkemmekin samaan suuntaan. Lopussa saat valita kahden erilaisen polun välillä, mutta jopa silloin peli selvästi haluaa, että valitset yhden tietyn vaihtoehdon.

Avowedilla ei ole syvyyttä omaan loppuunsa

Koko Avowedin ajan kumppanisi tuntuvat olevan pari tuumaa jäljessä siitä, missä heidän pitäisi olla. Neljästä kaksi ei edes saa sivutehtäviä, ja ne kaksi, joilla sellaisia on, tuntuvat molemmat melko lyhyiltä ja yksinkertaisilta. Kun sinua pyydetään tekemään ratkaiseva valinta Galawain’s Tusksissa, joka muuttaa perustavanlaatuisesti Mariuksen kansan kohtalon, hän mumisee kevyesti, jos olet eri mieltä hänen kanssaan. Siinä kaikki eriävä mielipide, jonka koskaan saa mistään - paitsi loppuratkaisusta.

Avowedissa ei koskaan tunnu siltä, että saisit koko tarinan. Sinua muistutetaan jatkuvasti Aedyranien pahuudesta, mutta muissa roolipeleissä odottaisit, että joku seuralaisista toisi tilanteeseen hieman tasapainoa. Aedyran itse, joka näkisi asiat perspektiivistä, entinen Steel Garroten jäsen, joka voisi väittää, että sotilaat joskus tekivät hyvää, tai vaikka joku myötäelävä, jolla on erilainen näkökulma. Parhaat pahikset eivät kuitenkaan pidä itseään pahoina. Mutta Avowed ei jätä tilaa nyansseille.

Tämä tuo meidät loppuun. Kun lähdemme Puutarhasta, palaamme huomaamaan, että enemmän aikaa on kulunut ja sota on riehunut Elävillä Mailla. Interstellaarisen tyylin mukaisesti olemme olleet poissa paljon pidempään kuin luulimme. Tämä johtaa äkilliseen yhteenottoon Inquisitor Lodwynin kanssa, jossa sinun täytyy taistella läpi pienen joukon Teräshaarniskan sotilaita ennen pelin lopullista koitosta. Mutta ennen kuin lähdet tälle viimeiselle tehtävälle, sinulla on valinta - päättää tappaa Lodwyn tai asettua hänen puolelleen. Jos valitset hänen puolelleen, tiimisi saa ensimmäistä kertaa selkärangan ja jättää sinut jatkamaan yksin. Ja kaverit, siinä kohtaa asiat muuttuvat todella, todella hauskaksi.

Lodwynin puolelle asettuminen antaa Avowedille sen oudoimman ja hassuimman lopun

Jos taistelet Lodwynia vastaan, taistelet häntä vastaan. Helppoa ja yksinkertaista. Se on melko näyttävä loppupelin taistelu sopivan synkän monologin ja useiden vaiheiden kera. Kaikki mitä haluat RPG-pelin lopetukselta. Kuitenkin, jos päätät asettua Lodwynin puolelle, asiat menevät selvästi eri reittiä.

Marssien taisteluun häntä vastaan yksin, hän ei usko, että tulet hyvillä aikeilla. Hän epäilee uskollisuuttasi ja saa sinut rukoilemaan palvellaksesi häntä. Hän ei usko rukouksiisi, ja saa sinut rukoilemaan entistä kovemmin. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Kovempaa! Kovempaa! Se alkaa tuntua vähemmän kuin kahden komentajan kohtaamiselta taistelukentällä ja enemmän siltä kuin olisit hänen vankilassaan, kahlittuna Pyhän Andreaan ristiin, ja sinulla olisi luottokorttitilaus hänen likaisiin sukkiinsa. Sitten, tämän alistavan alistamisen edelleen vahvistamiseksi, hän saa sinut polvistumaan. Jos vastustat tätä nöyryytystä milloin tahansa, joudut taistelemaan hänen kanssaan yksin. Kuitenkin kokonaisvaltainen alistuminen avaa toisen lopputuloksen.

Jos suostut polvistumaan, Lodwyn vetää miekkansa voidakseen kruunata sinut ritarikseen ja vahvistaa palveluksesi hänen asialleen. Sen sijaan, että hän kruunaisi sinut, hän vain halaa pääsi irti ja peli muuttuu mustaksi - loppu.

Jos Avowed olisi parempi peli, luulen, että pitäisin tätä yhtenä kaikkien aikojen parhaista videopelien loppukohtauksista. Valitsetko pahiksen puolen ja saat ankarasti teloituksen leikkauskohtauksessa? Se on nerokkaasti kapinallista ja tummahkon hauskaa. Ai, etkö luullut, että seurauksia olisi? Höpön ja pöpön!

Ongelma on se, että tämä päätöksentekoon liittyvä luottamus, syvyys ja seurausten tajua ei esiinny muualla. Et koskaan pääse arvostamaan aedyralaista näkökulmaa (paitsi lopussa), et koskaan näe tovereidesi käyttäytyvän oikeina ihmisinä (paitsi lopussa), etkä koskaan joudu kohtaamaan todellista seuraamusta tekemistäsi valinnoista (paitsi lopussa). Se tekee nerokkuudesta ansaitsematonta ja siten vähemmän nerokasta ja enemmän koomista. Se ilmaantuu tyhjästä, ja vaikka se onkin varmasti huvittavaa, se ei tunnu sopivan Avowediin. Lopulta se on vain toinen esimerkki pelin potentiaalista, joka ei koskaan toteudu.