Clair Obscurin loppu: Retkikunnan 33 ensimmäinen osa on sydäntä särkevä
Aiomme puhua siitä hetkestä Clair Obscur: Expedition 33:ssa. Kyllä, siitä hetkestä. Tiedän, että se tuli juuri ulos, mutta olen kuollakseni halunnut puhua tästä hetkestä viikkoja, enkä voi enää pidätellä itseäni. Tämä on tärkeä hetki tarinassa, enkä todellakaan halua pilata sitä keneltäkään, joten jos et ole vielä saanut Act 1:stä loppuun, ole hyvä ja poistu tästä nyt. Tässä, lue tämä artikkeli siitä, miten prologi opettaa meille kuolemaan sen sijaan. Lupaan, että se on hauska.
Jos olet vielä täällä, tiedät joko tarkalleen, mistä puhun, tai haluat pilata itseltäsi uskomattoman hetken videopelitarinankerronnassa. Siinä tapauksessa sanon, no, en ole sinun isäsi. Kohtaus, joka päättää ensimmäisen näytöksen, on hetki, jolloin tiesin, että Expedition 33 on kaikkien aikojen peli, ja aion kertoa sinulle miksi.
Viimeinen varoitus, tosissaan, tässä tulee Matka 33 -jaksosarja spoileri
Ole rehellinen, näitkö sen tulevan? Sillä minä en todellakaan nähnyt. Vaikka Gustave makasikin maassa vuotaen verta, ilman mitään pakotietä, en silti ajatellut, että se oikeasti tapahtuisi. Varmasti Esquie olisi syöksynyt apuun ja pelastanut hänet, tai Maelle olisi avannut jonkin salaisen lopullisen kyvyn kelata aikaa taaksepäin. Lune tuo ihmisiä takaisin kuolleista koko ajan taisteluissa! Jonkin täytyy onnistua deus ex machina -tyyliin pelastamaan meidät tästä tilanteesta, eikö? Ei ole mahdollista, että Gustave oikeasti kuolee juuri nyt… vai miten?
Shokki on ehdottomasti iso osa sitä, mikä tekee Gustaven kuolemasta niin vaikuttavan. Tarkoitan, kuinka uskallat tappaa pelin päähenkilön ensimmäisen näytöksen lopussa? Kuka Expedition 33 luulee olevansa, Game of Thrones? Suuren nimensä Charlie Coxin ja Gustaven kasvojen ollessa kaikkialla markkinoinnissa, ei koskaan epäilisi pelin näkökulmahenkilön kuolevan. Se on järjetöntä. Se on rohkeaa. Se on neroa.
Kun alkuperäinen shokki on laantunut, voit alkaa nähdä vihjeet. Se tunteellinen kohtaus leirissä juuri ennen hänen kuolemaansa, jossa Gustave ja Maelle heittelivät kiviä yhdessä? Jälkikäteen ajateltuna se on melko alleviivaava tapa valmistella sitä, mikä oli tapahtumassa. Hienovaraisemmalla tavalla Expedition 33:n ensimmäinen näytös käyttää paljon aikaa osoittaakseen, että Gustavella ei ole sitä, mitä tarvitaan tämän tehtävän selviytymiseen. Tämä vaikuttaa siltä, että se olisi vain osa hänen hahmon kehityskaartaan, mutta kun hän kuolee, on selvää, että hänen heikkoutensa olivat varoitus: tässä maailmassa ei ole tilaa heikkoudelle.
Helläuskoisen mies
Kun tapaamme Gustaven ensimmäistä kertaa, hän on täynnä katumusta. Se, joka pääsi karkuun, Sophie, on kohtaamassa Gommagensa. Vaikka hän kuinka haluaisi lohduttaa häntä lopussa, hän ei voi olla ajattelematta, mitä olisi voinut olla. Vaikka Sophie kertoo hänelle olevansa kiitollinen saamastaan ajasta ja ylpeä elämänsä kulusta, Gustave ei silti pysty hyväksymään sitä. Hän vaikuttaa olevan hänen kuolemaansa enemmän järkyttynyt kuin Sophie itse.
Sophen poismenon myötä Gustave elää nyt viimeistä vuottaan ennen omaa Gommageaan, ja sen sijaan, että hän tarttuisi elämään ja eläisi aikansa täysillä kuten Sophie, hän lähtee tekemään itsemurhatehtävää kukistaakseen Paintressin. Aluksi tämä vaikuttaa jaloilta Gustaven teolta, mutta mitä enemmän hänet tuntee, sitä selvemmäksi tulee, että häntä ohjaa ei velvollisuus, vaan pelko.
Maahan laskeutumisen verilöylyn jälkeen Gustave alkaa edetä kohti kokoontumispaikkaa yksin. Kun hän löytää veriset jäännökset tovereistaan, Gustave olettaa olevansa ainoa selviytynyt ja, ilman paljon aikaa ajatella, pistää aseen päänsä kohdalle. Lune saapuu juuri ajoissa estämään häntä vetämästä liipaisinta ja nuhtelee häntä - ei viimeistä kertaa - yrityksestä hylätä tehtävänsä.
Tämä konflikti huipentuu, kun Gustave löytää luonnostellun lapun outossa käsialassa, jossa kerrotaan, että Maelle on viety. Minne ja kenen toimesta, sitä Gustave ei tiedä, mutta se ei estä häntä ryntäämästä etsimään häntä. Lune protestoi. Tämä ei ole protokollan mukaista. Tehtävä vaatii, että he pysyvät kokoontumispaikalla ja odottavat kolmea päivää muiden selviytyneiden saapumista. Gustave ei kuuntele. Hän pelkää niin paljon mitä Maellelle saattaa tapahtua sillä aikaa, että on valmis hylkäämään koko tehtävän heittämättä toista ajatusta.
Hän saa tahtonsa läpi, ja löytää jopa hyväksyntää, kun Maelle löydetään elossa ja hyvävointisena, mutta tämä harkitsemattomuus ei jää rankaisematta. Gustaven epävarmuus on vastakkain hänen teloittajansa, Valkohiuksisen Miehen kanssa, joka on yksinomaan keskittynyt vielä tuntemattomaan tehtäväänsä. Valkohiuksinen Mies ei pysähdy mihinkään tehdäkseen sen, mihin hän on sitoutunut. Tässä on ero heidän välillä, ja lopulta syy siihen, miksi Gustaven täytyy kuolla hänen käsiinsä.
Kaunis ja armoton maailma
Vaikka inhoankin otsikkoa, Clair Obscur on enemmän kuin pelkkä turhamainen ranskalainen sana. Se viittaa valon ja pimeyden kontrastiin, joka läpäisee maailman ja antaa tarinalle muodon. Se on tapa, jolla Gustave ja Maelle nakkelevat kiviä yhdessä vääristyneeseen mustaan tyhjyyteen. Se on tapa, jolla he värväävät Esquien auttamalla häntä petkuttamaan hänen „arkivihollistaan” - toista suurta pelleä, joka asuu samassa luolassa kuin hän.
Mielestäni tuo kontrasti auttaa meitä ymmärtämään, millainen Gustave oli, vaikka ei ehkä sitä, miten hän kuoli. Selviytyminen tässä maailmassa tarkoittaa sen valon pitämistä ja puolustamista, joka kumpuaa vakaumuksesta loputtoman, läpitunkemattoman pimeyden meressä. Kyse on uskomisesta johonkin ja antamalla sen uskon ohjata sinua, vaikka jokainen solusi käskisi luovuttaa. Ilman vahvaa tahtoa Gustave antoi pimeyden vallata valon. Hänen elämänsä oli menetetty heti, kun hän asetti aseen päähänsä, vain ammuksen löytämiseen kesti hetki.