Clair Obscur: Retkikunta 33 on hauskempi kuin luulisi

Spoilerivaroitus Clair Obscur: Expedition 33:lle - alusta loppuun. Clair Obscur: Expedition 33 on erittäin surullinen peli. Tämä käy ilmi sen erinomaisesta avauksesta, jossa näemme Gustaven tapaavan entisen tyttöystävänsä Sophien Lumièressa kuolemansa päivänä. Hänet tapetaan jossain nimeltä Gommage, missä Paintress-niminen olento maalaa numeron, ja kaikki sitä vanhemmat kuolevat. Kaikkia todellisuudesta kadonneiksi määrättyjä elämiä juhlitaan, ja Gustave katselee rakastamansa naisen katoavan. Se on hirvittävän traagisen tarinan hirvittävän traaginen alku.

Clair Obscur: Retki 33 on uskomattoman synkkä

Heti sen jälkeen näemme Gustaven ja joukon vapaaehtoisia lähtemässä retkelle mantereelle, jossa he yrittävät tappaa Maalattaren ennen kuin hän toistaa kierteen ensi vuonna. Useimmat eivät pääse kovin pitkälle. Suurin osa retkestä tapetaan lähes heti vanhan, valkopartaisen miehen toimesta, joka johtaa kauhistuttavien olentojen armeijaa.

Tappelussa tainnuksiin jouduttuaan Gustave herää erillään ryhmästä, ja hieman tutkiessaan hän törmää valtavaan kasaan ruumiita, tunnistaen ystäviensä kasvot niiden joukosta. Se on verilöylyä, kauhistuttavaa ja toivotonta. Tajuten, ettei hän voi suorittaa Retkikuntaa yksin, ja uskoen, että kaikki hänen matkakumppaninsa ovat kuolleet, hän istahtaa ruumiivuoren viereen ja asettaa aseen päähänsä. Häntä pysäyttää vain toinen selviytyjä, Lune, joka kertoo hänelle, ettei heillä ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa.

Nämä aukioloajat asettavat sävyn koko laajemmalle tarinalle. Kuolemaa on paljon - aiempien Ryhmän jäsenten ruumiita on ripoteltu ympäriinsä. Kauhun mittakaava voi olla niin valtava, että se tuntuu käsittämättömältä. Alaamme sivuuttaa ruumiit, joita astumme yli, koska niitä on niin paljon, ettei ne tunnu enää todellisilta. Ja Gustave itse kuolee järkyttävän käänteen myötä ensimmäisen näytöksen lopussa, niin kauhistuttavalla ja järjettömällä tavalla, että se käynnistää Maellen oman matkan koston tavoitteluun.

Se on uskomattoman synkkä peli, täynnä raskaita hetkiä, väkivaltaa ja kuolemaa. Miksi se siis saa minut nauramaan niin paljon?

Clair Obscur tarkoittaa Chiaroscuroa tarkoittaa Tasapainoa

Retkikunta 33 on hyvin surullinen, mutta se on myös erittäin hauska. Olen päässyt läpi suurimman osan toisesta näytöksestä, mikä tarkoittaa, että olen saanut nauttia todella paljon komediasta. Yksi lempikohtauksistani on, kun Gustave huutaa salasanaa Gestralille, ja Gestral järkyttyy hänen aggressiostaan ja Gustave pyytää anteeksi sydämellisesti.

Monoco on yksi pelin hauskimmista hahmoista, hänen kuivan huumorinsa lisäksi myös se, kun hän itkee hysteerisesti rakennuksen raunioissa osuessaan siihen liian voimakkaasti ja erottaessaan ryhmän. Myös Esquie on hulvaton, hänen absurdeista laahaavista liikkeistään hänen lapsenmielisiin tunteisiinsa. Myös jotkut päiväkirjamerkinnät ovat nauruherkkiä, erityisesti Expedition 66:n merkintä, jossa Esquie ruokkii heitä myrkyllisillä sienillä ja itkee syyllisyydestä.

Tämä outo yhdistelmä uskomattoman synkkiä teemoja ja kevyempiä hetkiä saattaa vaikuttaa oudolta, ottaen huomioon pelin yleisen sävyn. Aluksi pidinkin sitä jopa hieman omituisena - se ei tuntunut oikein sopivan yhteen, erityisesti alussa, kun niin moni osa siitä oli niin surullista.

Mutta mitä enemmän pelasin, sitä kiitollisempi olin huumorista. Ilman sitä Expedition 33 olisi ollut alusta loppuun kurja. Tämän tyyppisellä pelillä on paikkansa, mutta pieni absurdius ja vitsailu tekivät sen pelaamisen minuutti minuutilta paljon jännittävämmäksi. Synkkyys teki siitä jopa hauskempaa, koska et oikeastaan koskaan odota sen saavan sinut nauramaan.

Clair Obscur on ranskankielinen käännös sanasta chiaroscuro, taidetyyli, joka keskittyy valon ja varjon kontrastiin. Sävynsä puolesta Expedition 33 toteuttaa tämän käsitteen täydellisesti. Pelissä on paljon pimeää, mutta myös paljon valoa, ja ne leikkivät toisiaan vastaan luoden pelin, joka on täysin nautittava, vaikka se iskisi vatsaan käänteillään ja juonenkäänteillään.